Puutarha rehtori Gardbergin aikana
Gardbergin pariskunta loi kauniin puutarhan talonsa ympärille. He hyödynsivät paikan päällä olevia resursseja. Esimerkiksi kellarin rakentamisen yhteydessä pois kaivettu maa-aines käytettiin terassin tekoon. Terassin alapuolella olevaan saostussäiliöön tehtiin kansi, josta muodostui lampi, ja pieni lintukylpy rakennettiin vuolukivitasantein kohti lampea. Terassin alapuolelle rakennettiin luonnonkivimuuri. Koska muuri valmistui pitkäperjantaina, sitä alettiin kutsua pitkäperjantain muuriksi. Puutarhan suunnittelusta ja hoidosta vastasi pääasiassa Göta Gardberg. Poika Grels Gardberg kertoo, että hänen äitinsä kumartui aina puutarhassa liikkuessaan nyppimään pois rikkaruohoja sieltä, kuihtuneita kukintoja täältä, toukkien vaurioittamia lehtiä ja niin edelleen.
Maija Lehtinen Gardbergin puutarhasta: "Gardbergin puutarha on ainutlaatuinen helmi aikoinaan Karjaan ja nykyisin Raaseporin lanseeraamassa puutarhakaupunki-idyllissä. Gardbergien talo ja puutarha on rakennettu yksityisasunnoksi John Gardbergin ja hänen vaimonsa Götan toimesta 1930-luvun lopulla. Kiinnostus luontoon tuli esille tuon aikaisen luonnontyylisen puutarhan rakentamisessa, mutta sen rinnalla, ajalle tyypillistä, uusarkkitehtonisia piirteitä unohtamatta."
(kuvat: Grels Gardberg)
Maija Lehtisen puutarhasuunnittelu
Maija Lehtinen: "Muuttuneessa kaupunkiympäristössä on pienen puutarhan selkeä rajaus edellytys puutarhan sielun uudelleen luomisessa. Puutarhaa ympäröivä metsä on muuttunut massiivisiksi rakennuskomplekseiksi sekä mittavaksi asfaltoiduksi autopaikoitusalueeksi. Näin ollen merkittävimmäksi osioksi kunnostussuunnitelmassa on muodostunut puutarhan metsäpuutarhamaisen ilmapiirin palauttaminen rajaistutuksin. Tärkeää on huomioida yksityispihan luonteen ja tunnelman säilyttäminen, vaikka tilajäsentelyssä luodaan pihan uudelle käytölle mahdollisuudet, tukien näin kulttuurikeskus Gardberg Centerin toimintaa."