Muinaislinnat Karjaalla
Lepinjärven ja Mustionjoen ympärillä sijainneet rautakautiset yhteisöt elivät varhaiselle keskiajalle saakka, mutta nyt aikana, jolloin kauppa, liikkuminen ja poliittiset jännitteet kasvoivat entisestään. Koko Pohjolassa korkeiden paikkojen, vesireittien ja rannikkovyöhykkeiden hallinta tuli yhä tärkeämmäksi.
Tässä murroksessa muinaislinnat saivat keskeisen roolin. Suomen linnavuoret muistuttavat Ruotsin vastaavia, mutta niissä on myös itäbalttilaisia piirteitä. Ne rakennettiin jyrkille kallioille ja harjuille, ja niiden vahvat kivivallit kantoivat hirsirakenteita. Etelä-Suomessa vallit ovat usein sortuneet, mutta niiden sijainti paljastaa niiden tarkoituksen: ne tarjosivat suojaa uhkatilanteissa, näkymän kulkureiteille ja saattoivat kuulua laajempiin alueellisiin verkostoihin. Rannikolla käytettiin lisäksi vartiotulia – merkkitulia, jotka levittivät varoituksia nopeasti pitkien matkojen päähän.
Näkymä Karjaan Lepinjärvelle. Tuntematon valokuvaaja, tuntematon vuosi. Lähde: Kotiseutuarkiston diat, Paikallisarkisto Aresti.
Näkymä Lepinjärvelle. Tuntematon valokuvaaja, tuntematon vuosi. Lähde: Kotiseutuarkiston diat, Paikallisarkisto Aresti.
Karjaan alueella on useita tällaisia linnoituksia, muun muassa Junkarsborg sekä tiheästi toisiaan lähellä sijaitsevat Lepinjärven ympäristön linnavuoret. Niitä käytettiin pääasiassa myöhäisrautakaudella ja viikinkiajalla, mutta osa vahvistettiin tai jatkoi merkitystään vielä keskiajalla. Niiden sijainti osoittaa, että alue oli strateginen. Ne olivat tärkeitä paikkoja, joissa paikallisten ryhmien täytyi pystyä hallitsemaan sekä kauppaa että uhkia.
Karjaan alueen muinaislinnat Sutarkulla (89), Bockklint (78), Grabbacka (80), Haveråkersberget (81) ja Junkarsborg (84). Lähde: Wikimedia, OpenStreetMap.
Sutarkulla
Sutarkulla on Lepinjärven ympäristön muinaislinnavuorista eteläisin. Kummun eteläreunaa pitkin kulkee leveä kivi‑ ja maavalli. Välittömästi vallin ulkopuolella on selväpiirteinen terassi, jota tulkitaan esilinnaksi eli ulommaksi puolustustasanteeksi. Kukkulalla on myös muita kivirakenteita, mutta niiden yhteys itse linnaan on epävarma. Länsireunan kylmämuurattu rakenne on todennäköisesti myöhempi, historiallinen kivimuuri.
Alueelta tehdyt löydöt, muun muassa pala rautakautista keramiikka-astiaa ja kvartsia, osoittavat, että paikkaa on käytetty jo ennen keskiaikaa. Itse linnan rakenteet ajoittuvat niiden piirteiden perusteella varhaiskeskiajalle.
Sutarkulla on inventoitu useaan otteeseen sen jälkeen, kun se dokumentoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1931. Alue on luonnon‑ ja kulttuuriympäristön suojelukohde, ja valleja pidetään avoimina säännöllisellä raivauksella, jotta rakenteiden muoto ja näkyvyys maisemassa säilyvät.
Sutarkulla. Kuvaaja: Kaisa Lehtonen, 5.9.2005. Lähde: Museovirasto, Kyppi.fi.
Arkeologikurssin osallistujia Sutarkullassa. Tuntematon valokuvaaja, tuntematon vuosi. Lähde: Kotiseutuarkiston diat, Paikallisarkisto Aresti.
Näkymä Sutarkullasta kohti Lepinjärveä. Tuntematon valokuvaaja, tuntematon vuosi. Lähde: Kotiseutuarkiston diat, Paikallisarkisto Aresti.
Bockklint
Bockklint on Karjaalla sijaitseva muinaislinnavuori, joka dokumentoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1928. Se sijaitsee kallioisella moreeniharjanteella noin 200 metrin päässä Lepinjärven rannasta. Kukkulan laelta avautuu näkymä järvelle.
Linna hyödynsi luonnostaan jyrkkiä rinteitä, mutta loivemmalle etelä–kaakkoiselle sivulle rakennettiin aikanaan voimakas kivivalli. Koillisreunassa on katkos, jota tulkitaan noin kahden metrin levyiseksi portiksi. Vallit on rakennettu suurista kivistä ja lohkareista, mikä on tyypillistä alueen muinaislinnavuorille.
Lepinjärvi kuvattuna harjulta. Vastakkaisella rannalla näkyy Bockklint. Valokuvaaja: Stig Nyström, 1975. Lähde: Stig Nyströmin kokoelma, Paikallisarkisto Aresti.
Grabbacka
Grabbacka Karjaalla on pitkäikäinen asuin- ja puolustuspaikka. Säilyneet vallijäännökset osoittavat, että mäkeä on käytetty linnoitettuna paikkana jo rautakaudelta keskiajalle. Kun merenpinta oli korkeammalla, vesi ulottui lähemmäs kalliota.
1400‑luvun lopulla Raaseporin itäisen kihlakunnan tuomari Måns Andersson Grabbe rakennutti paikalle keskiaikaisen kivisen linnan. Se oli todennäköisesti kolmikerroksinen, kivestä ja tiilestä rakennettu ja sisälsi vähintään yhden tornin. Linnaa rakennettiin useissa vaiheissa, ja myöhemmin siellä asuivat muun muassa hänen poikansa Nils Grabbe. Perimätiedon mukaan kuningas Kustaa Vaasa vieraili tilalla vuonna 1555.
Grabbacka tuhoutui tulipalossa vuonna 1672. Osa holvatusta kellarikerroksesta on yhä näkyvissä. Raunioiden päälle rakennettiin vuonna 1684 puutalo, joka säilyi vuoteen 1865. Nykyinen rakennus sai ulkoasunsa 1930‑luvulla.
Nykyään maastossa näkyvät sekä muinaislinnan että keskiaikaisen kartanon jäännökset.
Grabbacka oli strategisesti sijoitettu korkealle ympäröivien vesireittien yläpuolelle. Valokuvaaja: todennäköisesti John Gardberg, lokakuu 1965. Lähde: Kotiseutuarkiston diat, Paikallisarkisto Aresti.
Grabbackan rauniot. Tuntematon valokuvaaja, tuntematon vuosi. Lähde: Kotiseutuarkiston diat, Paikallisarkisto Aresti.
Haveråkersberget
Haveråkersberget on Karjaalla sijaitseva muinaislinnavuori, joka kohoaa korkeana ja jyrkkänä Lepinjärven koillispuolella. Vuori putoaa erityisen jyrkästi pohjoiseen ja länteen, ja laelta avautuvat laajat näkymät lounaasta pohjoiseen. Rautakauden alussa meri ulottui aivan mäen juurelle saakka.
Linna koostuu kahdesta eri tasolla sijaitsevasta vallirakenteesta. Kukkulan huipulla on matala maa‑ ja kivivalli. Alempana, etelärinteessä, on selvästi rajattu terassi, jota tulkitaan esilinnaksi eli ulommaksi puolustustasanteeksi. Vuoden 1945 kaivauksissa löydettiin merkkejä tulisijasta, kuten palaneita kiviä ja nokea.
Historiallisesti osia alemmasta vallista on purettu rakennusmateriaaliksi. Paikallisen perimätiedon mukaan Karjaan kirkkoa harkittiin aikoinaan rakennettavaksi juuri tälle paikalle, kertoen mäen näkyvästä ja merkittävästä asemasta maisemassa.
Haveråkersberget dokumentoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1915, ja sitä on inventoitu useita kertoja sen jälkeen. Aluetta hoidetaan kulttuuriympäristönä, eli vuoren laki, rinteet ja esilinnan terassi pidetään avoimina kasvillisuudesta, jotta vallien muodot ja näkyvyys säilyvät.
Haveråkersbergetin kivivallin piirros. Lähde: Redogörelse för undersökningen av en fornborg på Haveråkersbacken i Finnbacka by av Karis Köping, Olof af Hällström, 1945, s. 5.
Junkarsborg
Junkarsborg sijaitsee Mustionjoen niemekkeellä, hieman Päsarträsketin kaakkoispuolella, paikassa joka rautakaudella ja keskiajalla oli ihanteellisesti sijoittunut tärkeiden vesireittien varrelle. Täältä pääsi kulkemaan sekä Lohjanjärvelle että rannikolle Pohjanpitäjänlahden suuntaan, ja vain muutaman kilometrin päässä kulki keskiaikainen pääväylä Kuninkaantie, eli Suuri Rantatie. Linnavuoren käyttöaikana vedenpinta oli huomattavasti nykyistä korkeammalla, ja useat tutkijat ovat esittäneet, että linnalla on saattanut olla vedellä täytetty vallihauta.
Ilmakuva Junkarsborgista ja Mustionjoesta. Valokuvaaja: Stig Nyström, 1975. Lähde: Stig Nyströmin kokoelma, Paikallisarkisto Aresti.
Linnoitus oli käytössä myöhäisrautakaudella ja keskiajalla. Varhaisimmat rakenteet ajoittuvat 1100–1200‑luvuille ja olivat todennäköisesti puisia puolustusrakennelmia. Myöhempi vaihe, jossa oli sekä puu‑ että kivirakenteita, ajoittuu rahalöytöjen perusteella 1300‑luvulle. Kaivauksissa on löydetty keramiikkaa, metalliesineitä, luita sekä hopearahoja, jotka on lyöty vuosien 1320 ja 1420 välillä, painottuen 1300‑luvun loppuun. Keramiikan joukossa on paloja, jotka muistuttavat Reinin alueen Siegburg‑keramiikkaa, mikä osoittaa, että Junkarsborgilla oli yhteyksiä laajoihin kauppaverkostoihin. Vanhemman perimätiedon mukaan puulinna olisi palanut ja korvattu vallilinnalla, mutta tätä ei voida varmistaa. Junkarsborgin aktiivinen kausi osuu aikaan, jolloin Pohjolassa vallitsi poliittinen levottomuus.
Junkarsborgin maavalli. Valokuvaaja: Stig Nyström, 1973. Lähde: Stig Nyströmin kokoelma, Paikallisarkisto Aresti.
Kun Raaseporin linna perustettiin alueen pääasialliseksi linnakkeeksi 1300‑luvun lopulla, Junkarsborg menetti vähitellen merkityksensä ja hylättiin noin 1400‑luvun vaihteessa. Museovirasto on raivannut alueelle polun ja avannut osia maastosta, jotta jäännökset olisivat paremmin saavutettavissa.
Varhaiskeskiaikainen Karjaan maisema yhdisti vanhaa ja uutta. Vanhat kylät jatkoivat elämäänsä, uusia teitä vedettiin maaston halki, ja muinaislinnat rakennettiin uudelleen ja niitä käytettiin useissa vaiheissa. Kun Raaseporin linnaa alettiin rakentaa 1300‑luvulla, se sijoitettiin tietoisesti sisämaan vanhojen asutusalueiden ja vilkkaan rannikkovyöhykkeen väliin. Siitä tuli uusi vallan keskus alueella, jota olivat muovanneet vuosituhansien asutus, kauppa, puolustus ja paikalliset verkostot. Raaseporin linnasta kerrotaan lisää myöhemmässä kirjoituksessa.
Katarina Willberg, 2026.