Kivikausi Karjaalla

Aloitamme matkamme Karjaan historiaan noin 11 000 vuotta sitten, aikana jolloin mannerjää oli vetäytynyt alueelta, jonka nykyään tunnemme Karjaana. Maankohoamisen myötä seutu muuttui osaksi laajaa rannikkovyöhykettä, joka vähitellen alkoi houkutella ensimmäisiä metsästäjä‑ ja keräilijäryhmiä. Suojaisessa saaristossa, jossa viihtyivät niin kalat kuin hylkeet, ihmiset pystyttivät kausileirejään ja liikkuivat Itämeren alueen yhdistäviä vesireittejä pitkin.

Vasemmalla: Kun mannerjää suli, vedenpinta nousi alueella, jonka tunnemme nykyään Itämerenä. Maailman vanhin tunnettu kalaverkko, ajoitettu vuosiin 8400–8100 eaa., löydettiin Antreasta Karjalan kannakselta, joka on merkitty karttaan keltaisella. Lähde: Ancylusjärvi, päivitetyt ajoitukset Rosentau et al. 2021; oma merkintä Antreasta. Wikipedia, public domain.

Oikealla: Arktisen jään sulaminen nosti merenpintaa, ja suolainen vesi alkoi vähitellen virrata Ancylusjärveen. Maankohoamisen myötä syntyi Litorinameri. Lähde: Litorinameri, Wikipedia, public domain.

Mesoliittisen kivikauden asutuksen jäljet ​​sekä kampa- ja nuorakeramiikan ja kiviesinelöydöt osoittavat, miten aluetta käytettiin pitkään ja miten ihmiset liikkuivat laajoissa verkostoissa, joissa raaka-aineet ja ideat kuljetettiin vettä pitkin jokien ja Itämeren yli. Löydöt kertovat, ettei “Karjaa” ollut mikään syrjäinen kolkka. Täältä on löydetty myös vasarakirveskulttuuriin kuuluvia kivikirveitä, joiden juuret ulottuvat Tonavan laakson kulttuurikeskuksiin, ja ovat merkki siitä, että ihmiset liikkuivat pitkiä Euroopan osia yhdistäviä vesireittejä pitkin. Edit: kappaleen alkua on muutettu arkeologi Jan Fastin avulla.

Kivi ja erityisesti kvartsi, yksi maankuoren kestävimmistä mineraaleista, kuuluivat ihmisen varhaisimpiin raaka‑aineisiin. Kvartsin ominaisuudet tekivät siitä monikäyttöisen työkalumateriaalin, ja kvartsi-iskoksia voitiin sekoittaa esimerkiksi hiekkaan ja saveen keramiikan valmistuksessa. Kvartsi, joka koostuu piidioksidista (engl. silicon dioxide tai silica), on edelleen yksi maailman tärkeimmistä teollisista raaka‑aineista, ja sitä löytyy muun muassa siitä puhelimesta tai tietokoneesta, jolla tätä tekstiä luet.

Kivikauden löytöjä tulitikkuaski mittakaavana. Tiesitkö, että esihistorialliset ihmiset kierrättivät esimerkiksi keramiikan sirpaleita uusien esineiden valmistukseen? Työkaluista pidettiin myös tarkkaa huolta, sillä uusien hankkiminen ei ollut läheskään yhtä helppoa kuin nykyään. Lähde: Kotiseutuarkiston diakuvat, Paikallisarkisto Aresti. Edit: aikaisemmin luki, että löydöt ovat Kiukaisten kulttuurin ajalta, vaikka tosiasiassa ovat eri aikakausilta.

Malmkullan kivikautinen asuinpaikka, tuntematon ajoitus. Lähde: Kotiseutuarkiston diakuvat, Paikallisarkisto Aresti. Edit: aikaisemmin virheellisesti kirjoitettu, että Råckersin kivikautinen asuinpaikka.

1800‑luvun lopulla, kansallisuusaatteen vahvistuessa, muinaisjäännökset alkoivat herättää kiinnostusta keräilijöiden ja muiden harrastajien keskuudessa. Fridolf Linder (1823–1896) ja Emil Lindsay von Julin (1835–1898) keräsivät ensimmäisiä Karjaalta talteen otettuja esihistoriallisia esineitä, jotka myöhemmin lahjoitettiin Turun kaupunginmuseolle ja Kansallismuseolle. Samoihin aikoihin J. E. Vefvar kartoitti alueen löytöpaikkoja teoksessaan Berättelser öfver Finlands fornlemningar 4. Raseborgs vestra härad (Helsinki, 1879).

Vasarakirves, löydetty Mustion Dåvitsista, Karjaalta. Fridolf Linderin kokoelmista. Lähde: Turun museokeskus, Finna.fi.

1900‑luvun alussa kiinnostus Karjaan esihistoriaan kasvoi entisestään. Volmar Svaetichin (1875–1930) sekä karjaalaisten John Nybergin (1876–1924), Johan Öhmanin (1874–1946) ja Oscar Olofssonin johdolla löydettiin lukuisia aiemmin tuntemattomia kohteita. Myös C. A. Nordman (1892–1972) ja Aarne Äyräpää (1887–1971) vaikuttivat merkittävästi Karjaan esihistorian tutkimukseen, kun taas Nils Cleve (1905–1988) ja C. F. Meinander (1916–2004) toteuttivat ensimmäiset systemaattiset inventoinnit.

1950‑luvulta eteenpäin Karjaan arkeologia organisoitui tiiviimmin Museoviraston ja alueellisten museoiden yhteyteen. Rakentamisen ja kaavoituksen yhteydessä tehdyt pienet tutkimukset toivat esiin uusia kivikautisia ja myöhempiä jäännöksiä.

1980‑luvulta lähtien työ painottui inventointeihin ja pieniin koekaivauksiin. Vuonna 2013 tarkastettiin Karjaan läntisen taajaman muinaisjäännöksiä, ja vuonna 2014 Jan Fastin johtama koekaivaus Säterikadulla paljasti keramiikkaa, nuolenkärkiä ja kvartsi-iskoksia tyypillisen kampakeramiikan ajalta.

“Karjaa on arkeologinen kultakaivos, jossa pienelle alueelle mahtuu poikkeuksellisen paljon muinaisjäännöksiä. Alueella on kaivettu yli sadan vuoden ajan monien tunnettujen arkeologien johdolla. Löydöt ulottuvat varhaisesta kivikaudesta, noin 9000 vuoden takaa, aina viikinkiajalle, noin 1000 vuoden taakse. Hienommat löydöt ovat rautakaudelta ja esillä Kansallismuseossa Helsingissä.” – Jan Fast, 2025

Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa voit tutkia alueen historiallisia ja esihistoriallisia löytöjä ja kohteita. Lähde: https://www.maanmittauslaitos.fi/asioi-verkossa/paikkatietoikkuna.

2000‑luvulta tähän päivään arkeologiset menetelmät ovat kehittyneet, ja GPS‑mittaus sekä digitaalinen dokumentointi ovat arkipäivää. Uusia löytöjä tehdään yhä. Karjaan arkeologia jatkaa kasvuaan, ja jokainen uusi havainto syventää kuvaa alueen pitkästä esihistoriasta.

Oletko ehkä kulkenut seudulla ja huomannut kiinnostavia paikkoja, jotka voisivat olla esihistoriallisia asuinpaikkoja?

Paikallisarkisto Arestin kokoelmista voit löytää:

Kopioita arkeologisista kaivausraporteista vuosilta 1891–1995. Nämä ovat saatavilla myös digitaalisesti Museoviraston kautta.

Svaetichinin arkistokokoelma, johon kuuluu mm. kirjeenvaihtoa arkeologiasta ja muinaisjäännöksistä eri henkilöiden ja instituutioiden kanssa. 

Transformatornin käsikirjastosta (ei lainattavia) löytyy m.m.:

Cederlöf, Henrik. Vattenvägar och fornlämningar i Snappertuna. Ekenäs, 2001. 

Ekberg, Henrik. I borgens skugga: Västnyland från forntid till nutid. Karis, 2006. (Västnyländska kultursamfundets skrifter; 7). 

Ekhammar, Hugo. Det forntida Östersverige och svenskdomen. 1944. 

Karis socken från forntiden till våra dagar: 1, Forntiden / Olof af Hällström. Karis kommun, 1948; 2, Namnet Karis och andra namn i Karis / Wäinö Solstrand. Karis kommun, 1940. 

Lindqvist, Vidar. Ekenäs, Snappertuna: från fotografisk forntid till nutid. Ekenäs, 2016. 

Västnyländsk årsbok: 1985, Tolonen, Kimmo. Forna skeden och det tidiga jordbruket kring Läppträsk.

Västnyländsk årsbok: 1986, Nyberg, Lars. Fornminnen och dieselolja.

Lisälukemista:

Laulumaa, Vesa. Raaseporin kaupungin alueella sijaitsevien yleis‐ ja asemakaava-­alueiden arkeologinen inventointi, osa-­‐alue 1a (Karjaan läntinen taajama) 29.–30.5.2013. Museovirasto, 2013.

Katarina Willberg, 2026